Majatalon emännän paluu

Majatalon emäntä on ollut hiljaa pitkään, koska yrittäjän, opiskelijan ja palkkatyöntekijän yhdistelmä on täyttänyt valveillaoloajan niin tiuhaan, ettei edes entisaikojen itsestäänselvyydelle eli kaunokirjallisuudelle ole jäänyt yhtään aikaa.

Niin sanottujen ruuhkavuosienkin aikaan luin sentään iltaisin jotain kirjaa. Nyt, 6-kymppisenä yrittäjänä ja opiskelijana eivät edes illat riitä lukuharrastuksille. Tänä aikana suomalaiset kirjailijat ovat alkaneet kirjoittaa 5 cm paksuja romaaneja, kun viime vuosituhannen loppuvuosikymmeninä kotimaiset kirjailijat tyytyivät sentin paksuisiin tekeleisiin.

Tuolloin en näitä sentin paksuisia edes lukenut, ne olivat mielestäni huonoja (Olli Jalonen, Annika Idström etc.), petyin joka kerta, kun eksyin lukemaan näitä. Luin mieluummin käännettyä kaunokirjallisuutta. Tällä vuosituhannella kotimaiset nykykirjailijat ovat alkaneet tehdä töitä työnsä eteen ja lukisin heitä erittäin mielelläni vaan ei aika ole riittänyt kuin sen verran, että tiedän tason nousseen rajusti.

Mutta - elämä on normalisoitumassa Nestorinrannassakin. Emännällä oli esimerkiksi tänään aikaa käsitellä viikonloppuna saalistetut hirvenlihat, siistiä Lukan turkkia ja miettiä kaunokirjallisuutta. Majatalon emäntä palaa.

Riitta Viialainen
Majatalon emäntä

Puro pitäisi kunnostaa

Yhteen rantaamme laskee suojeltu puro. Näin huhtikuussa se kohisee ja tuo vettä Saimaaseen vauhdikkaasti.



Kesällä virtaama hiljenee, mutta ei kuitenkaan lopu. Puro on muuten mukava, mutta se tuo humusta rantaan.

Ranta on entinen upea hiekkaranta, joka oli lasten suosikki viellä 1960-luvulla. Ihana tasainen hieno hiekkaranta, joka alkoi syvetä sopivan matkan päästä, ei liian nopeasti, mutta ei liian hitaastikaan. Lisäksi rannassa on muutama hauska iso kivi, jolla voi kiipeillä ja istuskella.

Nyt puro on kaivanut ison kanjonin keskelle rantaa ja kaislikko on vallannut maanpäällisen rannan. Muutaman metrin päässä järvessä valloittajia ovat ahvenruoho ja muut sentyyppiset vesikasvit.

Puro-ongelmat alkoivat, kun yläpuolella ojitettiin suo joskus 1960 - 1970-luvulla. Onneksi puron voi vielä kunnostaa niin, ettei se tuo enää humusta järveen. Sille pitäisi tehdä patoja, jotka pysäyttävät humuksen kulun. Onko vapaaehtoisia?

Törmäsin outoon maaseutuun Kanarialla

Ensin puistelin päätäni, kun opas esitteli maaseutuhotellia Kanarian saarilla. Sitten tuumasin, että hei, maaseudun ja kylän käsite voi tosiaan olla erilainen maapallon ja jopa Euroopan eri kolkilla.

Ja tässä vaiheessa yrittäjä-minäni innostui: meillä Suomessa on jotain todella aitoa tarjottavaa turisteille. Meillä maaseutuhotelli sijaitsee kutakuinkin luonnon keskellä, ainakin, jos vertaa siihen, missä kanarialainen maaseutuhotelli voi sijaita.

Seuraavassa on muutama kuva hotellista, joka nauttii "maaseutuhotellin" virallisesta statuksesta Kanarialla. Status on tärkeä, sillä saksalaiset ja hollantilaiset ovat kuulemma hullaantuneet maaseutumatkailuun. Tämä "kylä" sijaitsee Gran Canarian länsiosassa, ehkä 50 km lentokentästä sisämaahan.

Tässä on kanarialaisen maaseutuhotellin sisäpiha. Ainoa paikka, jossa näkyy jotain vihreää. Pihaa ympäröivät hotellin ja naapuritalon kiviseinät.

Maaseutuhotellin kiviseinä vasemmalla. Kamelipatsas on pystytetty kujalle muistuttamaan hotellin alkuperästä: entisaikoina hotellin asiakkaat matkasivat kameleilla.

Hotellin nimikilvessä lukee Hotelli Escuela, Rural ("maaseutu"), Kamelien talo.

Hotellin pääoven oikealla puolella olevat kilvet ilmoittavat, että hotelli täyttää viralliset maaseutuhotellin laatuvaatimukset. HR tarkoittaa Hotell Rural eli "maaseutuhotelli".

Tämä ns. maaseutuhotelli sijaitsi kanarialaisessa "kylässä", joka olisi Suomessa ollut ilmiselvä vanhanmallinen pikkukaupunki kivettyine katuineen ja toisissaan kiinni olevine 2-3-kerroksisine kivitaloineen. Vihreää näkyi vain puistoissa ja istutuksissa.

Tässä vielä yksi kuva "kylästä":

Kuvan kuja oli yksi kylän kapeimmista. Tänne ei ehkä enää auto mahtunut.

Ja tässä vertailun ja muistutuksen vuoksi kuva savolaisesta kylästä, omasta kotikylästäni, Puumalan Lintusalosta:

Kuva on otettu päärakennuksemme yläkerrasta syksyllä. Lähin naapurimme sijaitsee poikkeuksellisen lähellä. Oikealla näkyvä punainen sauna on heidän. Muihin naapureihin on matkaa vähintään 300 metriä linnuntietä. Että onpa kylillä ja kylillä eroa.

Maalla asuu koko- ja osa-aika-asukkaita

Miksi oikeastaan puhutaan kesä- tai vapaa-ajan asukkaista? Moni on mökillään muulloinkin kuin vain kesällä ja yhä useampi tekee myös töitä siellä ajoittain eli ei ole mökillä vain "vapaa-ajallaan".

"Mökkiläinenkin" on huono termi, koska yhä useamman "mökki" on pikemminkin hulppea huvila tai omakotitalo.

Miksipä ei siis puhuttaisi osa-aikaisista asukkaista, ainakin virallisissa yhteyksissä? Eikö se sopisikin kuvaamaan täydellisesti sitä, mistä on kysymys? Osa-aika-asukkaat asuvat vain osan ajastaan maaseudulla, kun toiset taas asuvat siellä koko ajan.

Yhä useammin osa-aikaiset asukkaat osallistuvat myös kyläyhdistysten toimintaan, aivan niin kuin osa-aikatyöntekijät osallistuvat ammattiliittojen toimintaan. Ja näinhän pitääkin olla: kyläyhdistykset ajakoot sekä koko- että osa-aikaisten asukkaiden asioita.

Äänestäjät eivät tykänneet Savonlinna-operaatiosta

Puumalalaiset taisivat antaa kuntavaaleissa selkäsaunan niille, jotka viime vaalikaudella yrittivät liittää Puumalan Savonlinnaan.

Kokoomus menetti yli puolet äänistään ja puolet paikoistaan, kristillisdemokraateille ei käynyt paljon paremmin. Molemmat puolueet ajoivat yhtenäisinä Puumalaa Savonlinnaan eikä kummallakaan tainnut olla ehdokkainakaan muita kuin Savonlinnan kannattajia.

Keskusta taas lisäsi yhden paikan ja sai ehdottoman enemmistön Puumalan valtuustoon. Ääniharavia olivat ne valtuutetut, jotka viime vaalikaudella puolsivat liitosta Mikkelin kanssa. Keskusta jakautui aiemmin tasan Mikkelin ja Savonlinnan kannattajiin. Nyt keskustan 11 valtuutetusta mieluummin Mikkeliin kuin Savonlinnaan menee yli puolet.

Kansa on puhunut, pulinat pois. Eikä muistella pahalla menneitä. Yritetään nyt ensin pitää Puumala itsenäisenä viisaalla politiikalla, jossa puhalletaan yhteen hiileen.

Puumala on mahtava paikka. Upea luonto, Etelä-Savon parhaat veronmaksajat, mukavia ihmisiä ja roppakaupalla vapaa-ajan asukkaita, joissa piilee vaikka minkälaista osaamista. Ei anneta periksi näille faktoille!

TV:n vaaliväittelyjen pitäisi olla paikallisia

Ainakin näin Puumalan näkökulmasta TV:n vaaliväittelyt jäivät kovin etäisiksi. Keskusteluteemat pyörivät sellaisissa sfääreissä, joiden perusteella ei ainakaan meillä ehdokasta valita, tuskin muuallakaan. Sitä paitsi ei noista isoista asioista edes kunnissa päätetä.

Oikeampi tapa käydä vaaliväittelyitä olisi paikalliset, televisioidut keskustelut, joissa väittelisivät paikallisten puolueryhmittymien nokkamiehet ja -naiset. Ja teemat olisivat ne, jotka juuri tässä kunnassa ovat kuumimpia ja ratkaisevat sen, kuka kenellekin äänensä antaa.

Olisi ollut huomattavasti kiinnostavampaa seurata väittelyä, josta olisi selvinnyt esimerkiksi se, miten Puumalan eri puolueryhmät kehittäisivät tätä kuntaa, miten laittaisivat kunnan talouden kuntoon, miten suhtautuvat kuntaliitoksiin ja liitoskandidaatteihin. Entä tuulimyllyt ja Lietveden rengastie?

Nykysysteemissä TV-väittelyt tehdään siitä näkökulmasta, että halutaan mitata puolueiden valtakunnallinen kannatus ja saada joku väliraportti puolueille siitä, miten kannatus makaa. Ei sillä ole mitään tekemistä paikallisdemokratian kanssa.

Paikalliset väittelyt eivät ole utopiaa, koska tekniikka ei ainakaan ole este. Suurin ongelma on se, että vetäjien pitäisi olla hyviä ammattilaisia, jotta olennaisimmat asiat saataisiin väittelyssä selville. Väittelyn pitäisi olla myös viihdyttävä ja sellaisen vetämisessä tarvitaan osaamista.

Mutta enpä usko, että tämäkään olisi mahdotonta toteuttaa. Laitetaan Etelä-Savon radion hyvät juontajat asialle ja kiertämään kunnasta toiseen seuraavien kuntavaalien alla!

Pietarissa näköispatsaat ovat kiinnostavia - miksei meillä

Enpä osannut arvata, että voisin kiinnostua patsaista. Vietin Pietarissa viisi päivää kielikurssilla ja osana sitä tutustuimme kolmeen upeaan puistoon.

Etenkin Kesäpuisto "Летний сад" on täynnä tarinoita ja historiaa. Niitä elävöittävät muun muassa patsaat. Pitkin puistoa on erilaisiin allegorioihin liittyviä naishahmoja, kuten syksyä tai merenkulkua kuvaavat patsaat. Kiinnostavimpia ovat yllättäen kuitenkin historiallisia henkilöitä kuvaavat rintakuvat ja patsaat.

Ne ovat näköispatsaita, mutta ne eivät ole kaikki samannäköisiä, kuten meillä yleensä, vaan todella taidokkaita. Patsaisiin on saatu ilmettä ja persoonaa. Jokainen patsas on erinäköinen, kuten ihmisetkin ovat. Kasvonpiirteitä katsellessa alkoi väkisinkin miettiä sen ihmisen luonnetta ja elämää.

Joidenkin ilmeestä ja olemuksesta yllättyi: siis ennenkin ihmiset ovat voineet olla omalaatuisia persoonallisuuksia, aika boheemejakin. Miten tuo taiteilija mahtoi pärjätä sen ajan moraalisääntöjen puristuksessa? Tuo toinen taas näyttää ankaralta, kuten varmaan ennen vanhaan usein oltiin. Yllättävän moni näyttää kuitenkin kiltiltä.

Krylovin patsas kertoo satusedästä

Tällä reissullani en jostain syystä tajunnut ottaa kuvia juuri lainkaan. Harmittaa, etten ottanut Krylovin patsaasta kuvaa itse Krylovista vaan vain jalustasta, joka oli täynnä eläimiä. Krylov teki opettavaisia eläinrunoja, mistä saa jo jotain hajua patsasta katsellessa, vaikkei opasta olisi ollutkaan.

Krylovin kasvot olivat kuitenkin myös mieleenpainuvat. Niissä oli juonteita ja ilmettä. Krylov ei näytä pelottavalta vaan aika lempeältä jopa.

Krylovin patsaan jalusta on täynnä eläinhahmoja, jotka esiintyvät Krylovin runoissa. Patsas sijaitsee Pietarin Kesäpuistossa.

Nuori ja vihainen, nuori ja boheemi

Keväällä kävin Pietarin Venäläisessä museossa, joka on vanhempaan taiteeseen keskittyvä taidemuseo. Siellä koin oikeastaan jo tämän ahaa-elämyksen: Juutuin katselemaan potretteja, koska ne herättivät heti miettimään, minkälainen ihminen maalausta tai veistosta esittävä ihminen on ollut. Tässä muutama kuva:

Tämä taiteilija - olisiko ollut säveltäjä - näyttää nuorelta vihaiselta mieheltä. En tiedä, oliko.

Hän näyttää älykkäältä ja terävältä? (Anteeksi kuvan laatu, salamavalo  teki tepposet.)

Eikö näytä hiukan boheemilta? Ainakin osaa hymyillä. Myös aika mukavan tuntuinen nuori mies? (Anteeksi tämänkin kuvan laatu.)

Hauska romaanihenkilö

Pietarissa on myös mielikuvitushenkilöistä tehtyjä patsaita. Tässä yksi aivan uusi:

Tälläkin patsaalla on ilme. Mies näyttää aika itseensä tyytäväiseltä. Jopa diivalta?

Patsas kuvaa Ilf & Petrovin romaanin "12 tuolia" päähenkilöä. Hän sai jostain kuulla aarteesta, joka oli kätketty tuoliin. Niinpä hän ryhtyy etsimään tuolia. Romaani ilmestyi Neuvostoliitossa 1928. Se on veijaritarina, jossa irvaillaan nep-kauden epäkohdilla.

Tämän patsaan on pystyttänyt yksityinen yritys ulko-ovensa eteen. En muista, oliko kyse kahvilasta vai mistä. Joka tapauksessa patsaasta on tullut hyvin suosittu.

Pietarilaiset ovat kehittäneet uskomuksen, että patsaan nenää hieromalla rikastuu. Siksi nenässä on pysynyt patsaan alkuperäinen väri. Myös tuolissa istutaan ahkerasti, mikä näkyy sekin väristä.

Miksei myös meillä?

Matkailuyrittäjänä tulee väkisinkin mieleen, että emmekö myös me voisi hyödyntää patsaita tarinankerronnassa ja matkailukohteiden elävöittämisessä? Kai meillä vielä on taiteilijoita, jotka osaavat veistää patsaalle ilmeen?

Pietarin patsaissa ja vaikkapa siltakaiteisiin veistetyissä tai valetuissa kuvissa on myös se ominaisuus, että ne jännittävyydessään kiinnittävät lastenkin huomiota. Vai mitä sanotte sillan kaiteeseen valetuista päänkuvista, joissa hiusten paikalla luikertelee käärmeitä? Jo pikkulapset tietävät tarinan Medusasta, koska onhan vanhempien se kerrottava, kun lapset kysyvät.