Törmäsin outoon maaseutuun Kanarialla

Ensin puistelin päätäni, kun opas esitteli maaseutuhotellia Kanarian saarilla. Sitten tuumasin, että hei, maaseudun ja kylän käsite voi tosiaan olla erilainen maapallon ja jopa Euroopan eri kolkilla.

Ja tässä vaiheessa yrittäjä-minäni innostui: meillä Suomessa on jotain todella aitoa tarjottavaa turisteille. Meillä maaseutuhotelli sijaitsee kutakuinkin luonnon keskellä, ainakin, jos vertaa siihen, missä kanarialainen maaseutuhotelli voi sijaita.

Seuraavassa on muutama kuva hotellista, joka nauttii "maaseutuhotellin" virallisesta statuksesta Kanarialla. Status on tärkeä, sillä saksalaiset ja hollantilaiset ovat kuulemma hullaantuneet maaseutumatkailuun. Tämä "kylä" sijaitsee Gran Canarian länsiosassa, ehkä 50 km lentokentästä sisämaahan.

Tässä on kanarialaisen maaseutuhotellin sisäpiha. Ainoa paikka, jossa näkyy jotain vihreää. Pihaa ympäröivät hotellin ja naapuritalon kiviseinät.

Maaseutuhotellin kiviseinä vasemmalla. Kamelipatsas on pystytetty kujalle muistuttamaan hotellin alkuperästä: entisaikoina hotellin asiakkaat matkasivat kameleilla.

Hotellin nimikilvessä lukee Hotelli Escuela, Rural ("maaseutu"), Kamelien talo.

Hotellin pääoven oikealla puolella olevat kilvet ilmoittavat, että hotelli täyttää viralliset maaseutuhotellin laatuvaatimukset. HR tarkoittaa Hotell Rural eli "maaseutuhotelli".

Tämä ns. maaseutuhotelli sijaitsi kanarialaisessa "kylässä", joka olisi Suomessa ollut ilmiselvä vanhanmallinen pikkukaupunki kivettyine katuineen ja toisissaan kiinni olevine 2-3-kerroksisine kivitaloineen. Vihreää näkyi vain puistoissa ja istutuksissa.

Tässä vielä yksi kuva "kylästä":

Kuvan kuja oli yksi kylän kapeimmista. Tänne ei ehkä enää auto mahtunut.

Ja tässä vertailun ja muistutuksen vuoksi kuva savolaisesta kylästä, omasta kotikylästäni, Puumalan Lintusalosta:

Kuva on otettu päärakennuksemme yläkerrasta syksyllä. Lähin naapurimme sijaitsee poikkeuksellisen lähellä. Oikealla näkyvä punainen sauna on heidän. Muihin naapureihin on matkaa vähintään 300 metriä linnuntietä. Että onpa kylillä ja kylillä eroa.

Maalla asuu koko- ja osa-aika-asukkaita

Miksi oikeastaan puhutaan kesä- tai vapaa-ajan asukkaista? Moni on mökillään muulloinkin kuin vain kesällä ja yhä useampi tekee myös töitä siellä ajoittain eli ei ole mökillä vain "vapaa-ajallaan".

"Mökkiläinenkin" on huono termi, koska yhä useamman "mökki" on pikemminkin hulppea huvila tai omakotitalo.

Miksipä ei siis puhuttaisi osa-aikaisista asukkaista, ainakin virallisissa yhteyksissä? Eikö se sopisikin kuvaamaan täydellisesti sitä, mistä on kysymys? Osa-aika-asukkaat asuvat vain osan ajastaan maaseudulla, kun toiset taas asuvat siellä koko ajan.

Yhä useammin osa-aikaiset asukkaat osallistuvat myös kyläyhdistysten toimintaan, aivan niin kuin osa-aikatyöntekijät osallistuvat ammattiliittojen toimintaan. Ja näinhän pitääkin olla: kyläyhdistykset ajakoot sekä koko- että osa-aikaisten asukkaiden asioita.

Äänestäjät eivät tykänneet Savonlinna-operaatiosta

Puumalalaiset taisivat antaa kuntavaaleissa selkäsaunan niille, jotka viime vaalikaudella yrittivät liittää Puumalan Savonlinnaan.

Kokoomus menetti yli puolet äänistään ja puolet paikoistaan, kristillisdemokraateille ei käynyt paljon paremmin. Molemmat puolueet ajoivat yhtenäisinä Puumalaa Savonlinnaan eikä kummallakaan tainnut olla ehdokkainakaan muita kuin Savonlinnan kannattajia.

Keskusta taas lisäsi yhden paikan ja sai ehdottoman enemmistön Puumalan valtuustoon. Ääniharavia olivat ne valtuutetut, jotka viime vaalikaudella puolsivat liitosta Mikkelin kanssa. Keskusta jakautui aiemmin tasan Mikkelin ja Savonlinnan kannattajiin. Nyt keskustan 11 valtuutetusta mieluummin Mikkeliin kuin Savonlinnaan menee yli puolet.

Kansa on puhunut, pulinat pois. Eikä muistella pahalla menneitä. Yritetään nyt ensin pitää Puumala itsenäisenä viisaalla politiikalla, jossa puhalletaan yhteen hiileen.

Puumala on mahtava paikka. Upea luonto, Etelä-Savon parhaat veronmaksajat, mukavia ihmisiä ja roppakaupalla vapaa-ajan asukkaita, joissa piilee vaikka minkälaista osaamista. Ei anneta periksi näille faktoille!

TV:n vaaliväittelyjen pitäisi olla paikallisia

Ainakin näin Puumalan näkökulmasta TV:n vaaliväittelyt jäivät kovin etäisiksi. Keskusteluteemat pyörivät sellaisissa sfääreissä, joiden perusteella ei ainakaan meillä ehdokasta valita, tuskin muuallakaan. Sitä paitsi ei noista isoista asioista edes kunnissa päätetä.

Oikeampi tapa käydä vaaliväittelyitä olisi paikalliset, televisioidut keskustelut, joissa väittelisivät paikallisten puolueryhmittymien nokkamiehet ja -naiset. Ja teemat olisivat ne, jotka juuri tässä kunnassa ovat kuumimpia ja ratkaisevat sen, kuka kenellekin äänensä antaa.

Olisi ollut huomattavasti kiinnostavampaa seurata väittelyä, josta olisi selvinnyt esimerkiksi se, miten Puumalan eri puolueryhmät kehittäisivät tätä kuntaa, miten laittaisivat kunnan talouden kuntoon, miten suhtautuvat kuntaliitoksiin ja liitoskandidaatteihin. Entä tuulimyllyt ja Lietveden rengastie?

Nykysysteemissä TV-väittelyt tehdään siitä näkökulmasta, että halutaan mitata puolueiden valtakunnallinen kannatus ja saada joku väliraportti puolueille siitä, miten kannatus makaa. Ei sillä ole mitään tekemistä paikallisdemokratian kanssa.

Paikalliset väittelyt eivät ole utopiaa, koska tekniikka ei ainakaan ole este. Suurin ongelma on se, että vetäjien pitäisi olla hyviä ammattilaisia, jotta olennaisimmat asiat saataisiin väittelyssä selville. Väittelyn pitäisi olla myös viihdyttävä ja sellaisen vetämisessä tarvitaan osaamista.

Mutta enpä usko, että tämäkään olisi mahdotonta toteuttaa. Laitetaan Etelä-Savon radion hyvät juontajat asialle ja kiertämään kunnasta toiseen seuraavien kuntavaalien alla!

Pietarissa näköispatsaat ovat kiinnostavia - miksei meillä

Enpä osannut arvata, että voisin kiinnostua patsaista. Vietin Pietarissa viisi päivää kielikurssilla ja osana sitä tutustuimme kolmeen upeaan puistoon.

Etenkin Kesäpuisto "Летний сад" on täynnä tarinoita ja historiaa. Niitä elävöittävät muun muassa patsaat. Pitkin puistoa on erilaisiin allegorioihin liittyviä naishahmoja, kuten syksyä tai merenkulkua kuvaavat patsaat. Kiinnostavimpia ovat yllättäen kuitenkin historiallisia henkilöitä kuvaavat rintakuvat ja patsaat.

Ne ovat näköispatsaita, mutta ne eivät ole kaikki samannäköisiä, kuten meillä yleensä, vaan todella taidokkaita. Patsaisiin on saatu ilmettä ja persoonaa. Jokainen patsas on erinäköinen, kuten ihmisetkin ovat. Kasvonpiirteitä katsellessa alkoi väkisinkin miettiä sen ihmisen luonnetta ja elämää.

Joidenkin ilmeestä ja olemuksesta yllättyi: siis ennenkin ihmiset ovat voineet olla omalaatuisia persoonallisuuksia, aika boheemejakin. Miten tuo taiteilija mahtoi pärjätä sen ajan moraalisääntöjen puristuksessa? Tuo toinen taas näyttää ankaralta, kuten varmaan ennen vanhaan usein oltiin. Yllättävän moni näyttää kuitenkin kiltiltä.

Krylovin patsas kertoo satusedästä

Tällä reissullani en jostain syystä tajunnut ottaa kuvia juuri lainkaan. Harmittaa, etten ottanut Krylovin patsaasta kuvaa itse Krylovista vaan vain jalustasta, joka oli täynnä eläimiä. Krylov teki opettavaisia eläinrunoja, mistä saa jo jotain hajua patsasta katsellessa, vaikkei opasta olisi ollutkaan.

Krylovin kasvot olivat kuitenkin myös mieleenpainuvat. Niissä oli juonteita ja ilmettä. Krylov ei näytä pelottavalta vaan aika lempeältä jopa.

Krylovin patsaan jalusta on täynnä eläinhahmoja, jotka esiintyvät Krylovin runoissa. Patsas sijaitsee Pietarin Kesäpuistossa.

Nuori ja vihainen, nuori ja boheemi

Keväällä kävin Pietarin Venäläisessä museossa, joka on vanhempaan taiteeseen keskittyvä taidemuseo. Siellä koin oikeastaan jo tämän ahaa-elämyksen: Juutuin katselemaan potretteja, koska ne herättivät heti miettimään, minkälainen ihminen maalausta tai veistosta esittävä ihminen on ollut. Tässä muutama kuva:

Tämä taiteilija - olisiko ollut säveltäjä - näyttää nuorelta vihaiselta mieheltä. En tiedä, oliko.

Hän näyttää älykkäältä ja terävältä? (Anteeksi kuvan laatu, salamavalo  teki tepposet.)

Eikö näytä hiukan boheemilta? Ainakin osaa hymyillä. Myös aika mukavan tuntuinen nuori mies? (Anteeksi tämänkin kuvan laatu.)

Hauska romaanihenkilö

Pietarissa on myös mielikuvitushenkilöistä tehtyjä patsaita. Tässä yksi aivan uusi:

Tälläkin patsaalla on ilme. Mies näyttää aika itseensä tyytäväiseltä. Jopa diivalta?

Patsas kuvaa Ilf & Petrovin romaanin "12 tuolia" päähenkilöä. Hän sai jostain kuulla aarteesta, joka oli kätketty tuoliin. Niinpä hän ryhtyy etsimään tuolia. Romaani ilmestyi Neuvostoliitossa 1928. Se on veijaritarina, jossa irvaillaan nep-kauden epäkohdilla.

Tämän patsaan on pystyttänyt yksityinen yritys ulko-ovensa eteen. En muista, oliko kyse kahvilasta vai mistä. Joka tapauksessa patsaasta on tullut hyvin suosittu.

Pietarilaiset ovat kehittäneet uskomuksen, että patsaan nenää hieromalla rikastuu. Siksi nenässä on pysynyt patsaan alkuperäinen väri. Myös tuolissa istutaan ahkerasti, mikä näkyy sekin väristä.

Miksei myös meillä?

Matkailuyrittäjänä tulee väkisinkin mieleen, että emmekö myös me voisi hyödyntää patsaita tarinankerronnassa ja matkailukohteiden elävöittämisessä? Kai meillä vielä on taiteilijoita, jotka osaavat veistää patsaalle ilmeen?

Pietarin patsaissa ja vaikkapa siltakaiteisiin veistetyissä tai valetuissa kuvissa on myös se ominaisuus, että ne jännittävyydessään kiinnittävät lastenkin huomiota. Vai mitä sanotte sillan kaiteeseen valetuista päänkuvista, joissa hiusten paikalla luikertelee käärmeitä? Jo pikkulapset tietävät tarinan Medusasta, koska onhan vanhempien se kerrottava, kun lapset kysyvät.



  

Maalaistalossa asuu taiteilija

En tiedä, miltä ulkopuolisesta tuntuu, kun katselee tätä videota, mutta minua alkaa eräässä vaiheessa naurattaa. Kun kuvasin tätä videota, oli välillä vaikea pitää kädet vakaina, koska nauratti niin. Minua ehkä naurattaa juuri se, kun tunnen nämä ihmiset ainakin jotenkin ja siksi he tuntuvat niin hauskoilta pelleillessään yleisölle.

Osasin kerrankin tyhjentää taskukamerani aiemmista videoista, joten sain kuvattua pääkohdat koko Lintusalon tämänvuotisesta Wappubrunssista. Koska oli kiire saada video heti nettiin, video ei ole mikään taidonnäyte (seli, seli), mutta lämpöä tunsin, kun sitä kuvasin. Ja ainakin tunnelma varmaan tästä välittyy.

Kun kaupungeissa mennään teatteriin tai konserttiin ammattilaisten esityksiä seuraamaan, täällä maalla tehdään taidetta itse. Lähes joka talossa asuu jonkin sortin taiteilija.

Tässä sikermä saaristolaisten esityksistä: Lintusalon Wappubrunssi.

Törkeitä vapaa-ajan kalastajia

Luonnonsuojeluliiton Ilpo Kurosen mielestä 23 kalastusosakaskunnan hakemukset poikkeusluvista olivat "törkeitä". Asialla olivat kuulemma "jotkut vapaa-ajan kalastajat".

Osakaskunnat hakivat oikeutta kalastaa keväällä verkoilla sellaisissa Saimaan kolkissa, joita ne eivät olleet halunneet mukaan vapaaehtoisiin kalastuskieltosopimuksiin. Hallitus kielsi sitten asetukella verkkokalastuksen näillä alueilla.

Kysehän on norpasta. Kuutit ovat keväällä niin pieniä, että ne voivat takertua verkkoihin ja hukkua. Verkkokalastuskielto alkaa 15. huhtikuuta ja päättyy 30.6.

Sen mitä minä osakaskuntien väkeä tunnen, he ovat vanhoja savolaisukkoja, jotka ovat koko ikänsä hankkineet huomattavan osan ruuastaan Saimaasta. Aivan kuten teki Nestori Miikkulaisen esikuvakin, Nestori Reponen.

Ukkojen mielestä on päinvastoin törkeätä, että joku kaupunkilaisherra yrittää kieltää heiltä ikiaikaisen kalastusoikeuden omilla vesillä. Vähän samaan tapaan kuin saamelaisten mielestä olisi törkeää, jos joku yrittäisi kieltää heiltä poronhoidon.

Moni on ihmetellyt - minäkin - miksi eteläsavolaisista ruokakaupoista ei saa kuin kirjolohta ja norjan lohta, vaikka asumme kalaisien vesien äärellä.

No, kun maalaiset ovat tottuneet hankkimaan kalansa suoraan järvestä. Etelä-Savossa ei osata käyttää kaikkeen rahaa. Se on yksi syy siihen, miksi maakunta näyttää tilastoissa köyhemmältä
kuin on.

Ylemmässä kuvassa on Nestori Reponen tulossa verkonlaskusta joskus 1970-80-luvun vaihteessa. Kuvan otti kalakaveri, Tapio Tegelberg, joka asuu nykyään Nestorin torpassa.

Alemmassa kuvassa on Nestorin verkkokoppi, joka sijaitsi Nestorin saunarannassa. Samassa rannassa on nykyään Nestorinrannan Nestorin maja. Verkkokoppi on kadonnut kauan sitten.

Tämäkin kuva on Tapio Tegelbergin arkistosta.

Hyvinvointimatkailu kovassa kasvussa

Yhä useampi haluaa TEHDÄ jotain lomallaan, ja mielellään sellaista, joka tuo paitsi iloa myös samalla kunnon kohotusta.

Tein osa-aikaisen työnantajani Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tesso-lehteen jutun aiheesta. Julkaisen päätoimittajan luvalla jutun nyt myös tässä. Tessossa juttu ilmestyi tammikuun numerossa 1/2012. Alla on jutusta tekstiversio.

Lomallakin halutaan jo vaalia terveyttä

Erilaisten hyvinvointi- ja aktiivilomien suosio kasvaa nopeasti, vaikka niiden osuus kaikista lomamatkoista on vielä pieni. Mukana on golfia ja laskettelua, mutta nykyään yhä useammin myös kuntoilua ja joogaa.

RIITTA VIIALAINEN

”On useasti käynyt niin, että olen lomalla onnistunut tuhoamaan terveyteni (liikaa alkoholia ym.). Olenkin kiinnostunut tietämään hyvän kohteen terveyslomaa varten.”

Näin kirjoitti eräs nimimerkki keskustelupalstalla netissä jo vuosia sitten, ja sai useita vastauksia. Moni muukin on ruvennut tuumimaan samoin. Viime vuosina aktiivilomien suosio on kasvanut nopeasti. 

– Kaikki alkoi vaelluksesta ja pyöräilystä 2000-luvun alussa, Tjäreborgin tiedotuspäällikkö Arja Pucilowski kertoo.

Viiden viime vuoden aikana Tjäreborgin valikoimiin on tullut muun muassa jooga, tanssi ja pilates. Suosituimpia ovat pyöräily- ja kuntoiluviikot.

– Kaikki myydään loppuun. Kysyntä on ollut kova. Matkojen myynti on kahdessa vuodessa tuplaantunut.

Pucilowskin mukaan liikunnalliset lomat kiinnostavat kaikenikäisiä aikuisia, niin sinkkuja, pareja kuin kaveriporukoitakin.

Joogaa ja tanssia

­Myös Finnmatkojen tiedottaja Salla Salo kertoo, että lomalta haetaan edelleen aurinkoa ja lämpöä, mutta oheen halutaan yhä useammin jotain liikunnallista ja omaan harrastukseen liittyvää tekemistä.

– Aktiivilomien suosio on parissa vuodessa moninkertaistunut, hän kertoo.

Finnmatkojen kestosuosikkeja ovat Marco Bjurströmin vetämät tanssilliset Fiesta-viikot Gran Canarialla sekä joogaan ja syvävenyttelyyn keskittyvät Wellness-viikot.

– Viime syksyn ehdoton hitti oli Gran Canarian Mindfulness-viikko, jonka ohjelmassa oli joogaa ja syventäviä harjoituksia.

Salo kertoo, että ohjelmallisille lomaviikoille tullaan yleensä ystävien kanssa porukalla tai kahdestaan. Valtaosa on naisia, mutta pariskuntiakin on.

– Loma ei ole puurtamista, vaan ohjelmaa on yleensä vain muutama tunti päivässä. Sen ohessa ehtii tehdä muutakin.

Lomalta halutaan

palata entistä terveempänä

Matkailun edistämiskeskuksesta kerrotaan, että ilmiö on kansainvälinen. Mek laati muutama vuosi sitten strategian hyvinvointimatkailusta.

Hyvinvointimatkailu tarkoittaa, että matkailija haluaa lomallaan panostaa omaan hyvinvointiinsa ja terveyteensä.

Matkailussa tunnetaan myös käsite terveysloma. Sen asiakas on sairas ja etsii kohennusta sairauteensa. Hyvinvointilomailija taas on terve, mutta haluaa edistää sitä, pysyäkin terveenä.

Mekin tuoteasiantuntija Liisa Renfors erottaa hyvinvointimatkailussakin kolme eri lajia: rentoutumista luonnon keskellä vaikkapa mökillä, itsensä hemmottelua esimerkiksi kylpylähoidoilla ja sitten kunnon kohottamista.

Mekin sanastossa hyvinvointiloma ei tarkoita sellaisia liikunnallisia lomia, joiden motiivi on puhtaasti harrastus, kuten laskettelu, golf ja sukellus, vaikka nekin tuottavat samaa asiaa, parempaa kuntoa.

Esimerkiksi Tjäreborgin kuntolomat ja vaellukset eivät juuri kiinnosta nuoria, mutta sen sijaan pyöräilyviikoilla nuoria on paljon mukana. Siellä mennään tosissaan ja kovaa.

Suomen valttina

puhdas luonto

Tuo jutun alussa esiintynyt nimimerkki, joka kaipaili terveyslomalle, lisäsi kirjoituksensa loppuun vielä, että ”älkää nyt sanoko että se on Suomi (vaikka totta se onkin)...”.

Näinhän se on, monista on mukavampaa lähteä lomalle ulkomaille kuin pysyä kotimaassa. Mutta myös kotimaassa järjestetään kuntolomia, joita esimerkiksi ammattiliitot ja muut yhteisöt tukevat.

Matkailun edistämiskeskuksen tehtävä on edistää ulkomaisten turistien tuloa Suomeen. Renforsin mukaan Suomen valtteja ovat esimerkiksi hiljaisuus sekä loistavat mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen, kuten melontaan, pyöräilyyn ja retkiluisteluun.

Näitä, kuten vetovoimaista saunakulttuuriammekaan, ei ole vielä kunnolla tuotteistettu hyvinvoinnin näkökulmasta. Paraikaa ideoita kehitellään eri puolilla maata järjestettävissä matkailuyrittäjien työpajoissa.

Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Aasiassa on pitkät perinteet kylpylöihin perustuvasta hyvinvointi- ja terveysmatkailusta.

– Meikäläiset viihdekylpylät eivät ole sama asia. Terveyskylpylässä nautitaan hiljaisuudesta, rauhasta ja erilaisista hoidoista, Renfors korostaa.

Entä malttavatko suomalaiset hyvinvointimatkailijat pysyä erossa alkoholista? Renfors arvelee, että alkoholi ei ole kielletty, mutta se ei ole tärkeä hyvinvointilomilla. Hyvä viini voi kuitenkin kuulua hemmottelulomien ruokaelämykseen.

Trendin takana elämyshakuisuus

Matkaopas-lehden päätoimittaja Pirkko Puoskari näkee aktiivi- ja hyvinvointilomien kasvun liittyvän yleiseen trendiin, jossa lomalta haetaan yhä enemmän elämyksiä.

– Matkoista halutaan myös omannäköisiä. Esimerkiksi jos jo harrastaa joogaa, sitä halutaan harrastaa lomalla jossain kivassa paikassa.

Ihmiset matkustavat nykyään niin paljon, että ovat jo kaiken nähneet. Lomalta halutaan jotain erikoista. Mielen virkistyminen on Puoskarin mielestä ykkösasia. Sitä tuottavat esimerkiksi luonnossa liikkuminen ja erilaiset wellness-hoidot. Ei siis välttämättä haeta terveyttä, mutta se tulee kaupan päälle.

Aktiivilomailu moninkertaistunut
Matkailuun liittyvä liikkuminen omin ruumiinvoimin on Suomessa moninkertaistunut kymmenessä vuodessa, sanoo liikuntasuunnittelun professori Kimmo Suomi Jyväskylän yliopistosta.

– Suosituinta kotimaan hyvinvointimatkailua ovat lähelle suuntautuvat matkat lumella, jäällä, vedessä ja maalla.

Suomen mukaan kasvua on vauhdittanut se, että Suomessa on niin hyvät edellytykset liikkua kaikkina vuodenaikoina: voi vaikkapa meloa, kalastaa, metsästää, sienestää, pyöräillä ja hiihtää.

Koska ihmiset miettivät yhä enemmän hiilijalanjälkeään, he senkin takia haluavat liikkua omin voimin lomillaan ja liikkua paikoissa, jotka muutenkin ovat olemassa.  Hyvinvointimatkailu onkin yhä useammin maatalouden liitännäiselinkeino.

Myös ulkomailla on tarjolla monenlaista hyvinvointimatkailua, kuten Madeiran levada-kävelyt, Teneriffan Teide-vuorelle nousut ja Italian pyöräily- ja melontalomat Ferrarassa. Matkoihin liittyvät usein myös hyvä lähiruoka ja kulttuurielämykset.

Suomi korostaa, ettei hyvinvointimatkailu ole kallista, jos liikkuu esimerkiksi pyöräillen tai junalla. Se on silti vielä lähinnä hyväosaisten puuhaa.

– Sosiaalisesti tuetut lomat voisivat kohdistua myös hyvinvointimatkailuun, Suomi sanoo.

Kimmo Suomi on ollut vuosia mukana erilaisissa kansainvälisissä hyvinvointiteknologiahankkeissa ja tutkinut hyvinvointimatkailua.

Suurimpien matkatoimistojen suomalaisille tarjoamia aktiivilomia

laskettelu, maraton, vaellus, pyöräily, sukellus, purjehdus, tanssi, liikunta yleensä, kuntoutus, kuntoilu, uinti, tennis, zumba, juoksu, wellness

Kotimaan tarjontaa ja mahdollisuuksia

melonta, soutu, pyöräily, sauvakävely, patikointi/vaellus, ratsastus, maastojuoksu, maastopyöräily, golf, sukellus, kuntoutus, kuntoilu, suunnistus, hiihto ja laskettelu, retkiluistelu, lumikenkäily, sauna ja siihen liittyvät hoidot, avantouinti, uinti järvessä / meressä, terveellinen lähiruoka

Suur-Sääminki jäi keskiaikaiseksi muistoksi

Ei toteutunut Savonlinnan kaupunginjohtajan Janne Laineen ja Puumalan 11 valtuutetun haave Suur-Säämingin paluusta. Kuntaministeri Henna Virkkunen veti uuden vuoden alla ruksin sen hankkeen ylle siltä osin, kuin se olisi koskenut Puumalan ja Savonlinnan välistä kuntaliitosta.

Suur-Sääminki. Kuva: Lappalainen: Puumalan historia I, 1967.

Puumalalaisten lohdutukseksi voisi kertoa, etteivät puumalalaiset keskiajallakaan tykänneet Suur-Säämingistä vaan irtautuivat siitä 1600-luvun alussa. Puumalalaiset saivat nimittäin jatkuvasti sakkoja siitä, kun eivät jaksaneet joka pyhä soutaa Säämingin kirkolle jumalanpalvelusta seuraamaan.

Suur-Sääminki eli satakunta vuotta. Sitä ennen sääminkiläiset kuuluivat Juvan pitäjään ja sitä varhemmin Savolahteen - eli Mikkelin edeltäjään. Olavinlinna esimerkiksi rakennettiin aikoinaan Juvan pitäjään, joka itsenäistyi Savolahdesta 1442. Puumalan itsenäistymisvuosi on suunnilleen vuoden 1616 paikkeilla - vanha pitäjä siis sekin!

Itsenäistymisen jälkeen Puumalan yhteydet Sääminkiin/Savonlinnaan eivät ole kovin vilkkaita olleet, mistä kertovat aivan tuoreetkin julkisuudessa olleet luvut.

Sama tilanne on ollut jo vuosisatoja: Esimerkiksi 1800-luvun alkupuolella Puumalasta ei muuttanut kukaan Savonlinnaan, mutta sieltä muutti 7 ihmistä  Puumalaan. Sääminkiin muutti sentään 16, kun sieltä Puumalaan muutti 8 ihmistä.

Luvut Mikkelin ja Viipurin kanssa olivat toisilla lukemilla: Puumalasta muutti Mikkeliin 104 ihmistä ja Mikkelistä Puumalaan 194. Virta veti kaakkoon: Viipuriin puumalalaisia muutti peräti 262, kun vain 37 muutti toiseen suuntaan.

Sama suunta jatkui 1800-luvun lopullakin, ja vielä selvemmin niinpäin, että Savonlinnasta ja Säämingistä muutettiin Puumalaan, ei juuri päinvastoin. Luvut olivat kuitenkin pieniä sen rinnalla, kuinka vilkasta muuttoliike oli kaakkoonpäin, niin Mikkelistä Puumalaan päin kuin edelleen Puumalasta Viipuriin päin.

Nämä tiedot ovat peräisin 1967 ilmestyneestä Puumalan historiasta, jossa on paljon muutakin kiinnostavaa, kuten esimerkiksi Suur-Savon ja Pien-Savon kartta. Palaan niihin, kunhan ehdin.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!